tiistaina, heinäkuuta 24, 2007

Nyt kun kesä mennyt on

Siltä ainakin näyttää kun ulos katsoo ja vettä sataa taas kaatamalla vaan vaan ei haittaa ollenkaan, eipä eikä ees sada kaatamalla jos ollaan ihan rehellisiä. Tänään viimeinen vapaapäivä loman jälkeen ja huomenna kutsuu taas arki... Mutta ei kauaa itse asiassa, viikko vain ja sitten loppuu työt kokonaan. Jo aloittelin kyllä keikkahommien metsästystä joskin hieman laiskan puoleisesti, mutta jotenkin kuitenkin. Takapuolessa on joskin jonkinmoinen pikkupaniikki siitä kuinka oikeasti rahatilanne tulee suttaantumaan syksyn aikana, mutta eiköhän se selviä sitten pika puoliin. Enää ei sentään ole festareista eli suurimmista raharei'istä jäljellä kuin Ankkarock.
Tämän kesän festaresaldo jäi kyllä tavallista pienemmäksi, hitaana liikkujana ei tullut Ilosaaren lippua plakkariin, muta olinpa fiilistelemässä Joen ihanassa kaupungissa festreiden aikaan kuitenkin, vaikutti jotenkin rauhallisemmalta meno tällä kertaa, mistäköhän johtuisi, jos vaikka itse olikin rauhallisempi tällä kertaa.
Roskildessa käytiin mutaan yrittämässä hukkua, mutta onneksi ei onnistuttu. Hieman pisti pientä sadetta kehiin, mutta onneksi loppuaika kului sitten hieman kuivemmissa merkeissä ja telttakin yllätti saavutuksellaan ja pysyi kuivana. Tosin Sas:n hukkaaman tavarateltan tilalle ostettu uusi teltta vuosi kuin seula, mutta mitäs pienistä.... Jos tosta mutamäärästä selviää, ei ihan pientä sadetta enää pelkää laisinkaan. Joo laitetaan kuvia taas joku päivä tänne verkkoon kesän riennoista. Kävin muuten myös Kekkosen haudalla oikein loistavaa kesäpäivän tekemistä, suositellaan lämpimästi!

lauantaina, toukokuuta 05, 2007

Se on tää paniikin tunne!

Joka tulle joka kevät! Ahistusta on ilmassa kovasti. Munpitöisi olla duuniin menossa 15 min kuluttua, onko pakko mennä jos ei haluu? Miksi lomaan on vielä 21 päivää, minäkö muka laskisin. Jos on 21 päivää ja päivässä 24 tuntia niin.... Joo ehkä mä laitan vaatteet päälle ja meen ja ehkä alan pikku hiljaa taas päivittämään tätäkin blogia, jos vaikka pääsisi matkalle taas. No ainakin Kölniin on German Wingsin lennot varattuna, tosin vaan 4 päivää, mutta onpahan sekin poissa täältä!

lauantaina, marraskuuta 25, 2006

Hip hei

Pitkästä aikaa taas ajattelin tänne jotain kirjoitella, taasen täällä yövuorossa aikaani kulutan. olen jo kaikki hommat tälle yölle saanut tehtyä, huomisyönä sitten taas lisää aherretaan ja pakerretaan ja väännetään välillä siitä rautalangasta. Mutta se tästä työelämästä sitten mitä sitä aina vaan siitä jauhamaan. Kaiholla katselin noita vanhoja kuvia. Aika tasan vuosi on melkein siitä päivästä kun lähdettiin Australiasta. Taivas, kyllä olisi siellä niin paljon pikemminkin kuin täällä moskassa kahlaamassa tai no täähän on vaan tällä hetkellä sadetta eikä moskaa tai loskaa. Ensi vuonna kyllä tähän aikaan aion olla jossain missä aurinko paistaa ja on lämmintä, ei Suomea oikeasti ole tarkoitettu ympäri vuotiseksi asuttavaksi se on varmaa. Ei ihme, jos täällä on paljon alkoholisteja ja itsemurhaajia, eihän täällä kukaan selväjärkisenä selviä! Jonnekin sielu siis taas halajaa, suunnitelmia on aina hyvä olla katsellaan sitten kuinka niiden kanssa käy,voihan sitä lähteä vaikka vaan kuukaudeksi pois tai jotain. No odotellaan se noin vuosi vielä. Serkku rontti on nyt Ausseissa tällä hetkellä, vihreänä kateudesta kyllä ehdottomasti olen ja masokistina harrastan sitten omien kuvien katsomista ja haihattelua siitä kuinka kaikki oli niin ihanaa. ja eihän se nyt oikeasti aina ollut niin kivaa kuin sitä nyt taas muistelee, mutta onkos sitä nyt niin hirmu kivaa täälläkään. Töitä ja jumppaa ja välillä muutama olut, kai sitä jotain muutakintähän eloon tarvitsisi. Pian onneksi sitten iskee jouluahdistukset ja muut vastaavat niin unohtuu ahdistua siitä kuinka tavallista ja oravan pyörällistä elämää sitä taas elääkään. Miten siihen niin helposti tottuukaan sitä vaan joskus mietin ja tuntuu ettei osaa taas vaatiakaan enempää, eikä ole siihen pakosti energiaa opn vaan tittunut taas tähän. Ja hei asiat on kuitenkin hyvin, ei ainatarviakaan mennä suuna päänä, on sitä ihan kiva oikeasti joskus vaan hiimailla, kuntan vaan ei ala jumpittumaan koko ajan samoihin rutiineihin, sitä vaan pelkään. Joo tää on taas tätä kello viiden filosofointia ja varmasti taas tonneittain kirjoitusvi´rheitä, mutta elämä on.

perjantaina, lokakuuta 20, 2006

Alku talvea

Terveisiä melkein talvisesta Jyväskylästä. Eilen satoi lunta, en kestä. Pimeää pimeää niin on ja se on kovasti väsyttävä ja talviahdistusta herättävä tekijä, samoin kuin minun mittapuuni mukaan pitkittynyt sairastaminen tai puolikuntoisena oleminen. Kaipaan kesää, minne se taas hävisi ja katosi. Miksei voi aina vaan telttailla tanskalaisella pellolla tuhansien hämähäkkien kanssa ja pissailla aidan varteen tuhansien muiden kanssa ihmisten kanssa. No kyllä se viikko vuodesta tietty on ihan tarpeeksi tuota menoa, mutta olen kyllä tullut taas siihen tulokseen, etei Suomea ole kyllä luotu ympärivuotiseksi asuinpaikaksi ihmiselle, aihän tälläisestä tule yhtään mitään ja nyt oli sentään hyvä ja lämmin syksy, tää pari viikkoa on jo ajanut mut ihan alas. Pyöräilystäkin olen luopunut, kun typerä sää aina huijasi mut lähtemään pyöräilemään ja muuttui sitten viimeistään puoli välissä matkaa rankaksi sateeksi, kuuliaisena kansalaisena investoin HKL:n lippuun. Siinä kai suurimmat kuulumiset taas tällä erää, onneksi on sentään töistä pidemmät vapaat niin on edes muuta aktiviteettia ja hieman hermolepoa. Tulin siis tietokoneen kanssa sedurustelemaan tänne kotipuoleen. Sunnuntaina taas työmaa kutsuu sitten, sentään duuniristeilylle pääsee Tukholmaan saakka, jotain maiseman vaihdosta siis luvassa. Näin syysloman ja niiden aiheuttaminen lenbtolippujen hinnannousun estäessä pidempien vapaapäivien vieton jossain muussa Euroopan maassa. On Tukholma sentään Ruotsia, pääsee treenaamaan sitä. Jag tycker att...

keskiviikkona, lokakuuta 18, 2006

Syksyisempiä kuvia


Mä pääsin ratsastamaan Lintsillä, enkä edes voittanut.


Siljan ja Marjatan kanssa otettiin pitkät minigolfsessiot syksyn pimenevissä hetkissä. Posted by Picasa


Annis ja Otto synttärijuhlilla piipahtamassa.

Kaisa ja Tommi saapuivat varoituksista huolimatta pariskunta t-paidat päällä, hävetkää!

Yleistunnelmaa kesteiltä

Bobin kanssa lintsivisiitillä. Bobi sai Derbystä pronssimitalin! Posted by Picasa

Kesä tunnelmia


Nimipäivänä Heiniksessä isoilla tuopeilla

Suomenlinnan piknikillä Outi, Jossu, Simo, Aleksi (?) ja i Teemu

Auringonlaskua vasten kesätunnelmissä

Paluumatkalla kuvaussessiot, nim. näitä kuvia on noin 10 kpl... Posted by Picasa

perjantaina, kesäkuuta 16, 2006

Kuvia ihanasta keväästä!


Sylvi Lordia kannustamassa

Rok rok

Näillä eteenpäin siis! Posted by Picasa


Terassilla uusi hattu päässä

Linja-autossa ompi tunnelmaa

Matkalla Helsinkiin Kaide sivistää itseään.

Paluu Tampereelta siis kyseessä, helatorstai vietettynä Tampereella sataa aina Posted by Picasa


Siljan synttärijuhlilta, aina kaikki on keittiössä!


Outit selittää ikkunalla



Perhepotretti Pinja, Stefi ja Sylvi

Panhuilu kisan voittaja Pekka Järvenpää Posted by Picasa